Tarina, jossa Punahilkka auttaa suden ja metsästäjän yhteen

Blogi on hiljentynyt liiankin pitkäksi aikaa ja tässä tulee siihen loppu. Töissä menee nykyään vaan niin mahdottoman paljon aikaa, ettei meinaa jäädä animeille saati blogittamiselle momenttiakaan. Ei se mitään – tämäkin postaus on alusta loppuun kirjoitettu töissä, joten selvästi sopeutuminen työoloihin vie tilannetta edemmäs.

Kehnohko kesäkausi alkaa lähestyä päätöstään ja tänään Ookami-san kerkesi jo loppumaankin. Olenkin reippaat 60 jaksoa yhteensä kaikissa sarjoissa jäljessä, joten onkin aika ryhdistäytyä, katsoa animea ja blogittaa. Tässä Ookamista:

Paras tapa aloittaa arvostelu on spoilata sen loppu tällä kuvalla

Ookami-san kumppaneineen on ohitse vaivaisen 12-jakson pyrähdyksen jälkeen. Kerkesin aiemmin jo hehkuttamaan Ookamia kauden parhaaksi sarjaksi, ehkä syyttä, ehkä ei, mutta nyt kun se on ohi täytyy itsekin tunnustaa, ettei show nyt virheittäkään selvinnyt. Ongelmistaan huolimatta Ookami-san lienee silti ainakin hyvä sarja, jossei muuta.

Aloitetaan nyt kumminkin hyvistä puolista: Ookamin hahmot ovat ihastuttavia. Erityisesti ihastuin siihen, että sarjan episodipohjasesta luonteesta huolimatta kaikkien jaksojen fokus oli kuitenkin Ryoushin ja Ookamin suhteen kehityksessä, vaikkei se pinnaltapäin siltä näytäkkään. Sitäpaitsi pariskuntamme, jossa poika vaikuttaa heikolta, mutta tosipaikan tullen onkin miehinen mies ja tyttö, joka esittää vahvaa, mutta tulee kidnapatuksi joka toisessa jaksossa on hervottoman suloinen – hyvin perinteinen asetelma, josta kuitenkin löytyy vielä voimaa tätä yhtä sarjaa varten, koska juonta seuraillessa tulee tunne, että näin asioiden kuuluukin mennä. Ei harmita.

Sivuhahmopuoli on yllättävänkin värikäs, ja vaikka jokainen hahmo periaatteessa elää vain yhden perusominaisuutensa varassa, en missään nimessä kehtaisi väittää niitä yksipuolisiksi tai tylsiksi – pikemminkin jokaisesta hahmoparista (sivuhahmot tykkäävät olla pareittain, jota viimeinen jakso vähän alleviivaakin) olisi saanut oman sarjan helposti. Kaiken kruunaa vielä poikkeuksellisen ihastuttavat hahmodesignit – suosikkinani yllättäin Otohime. Otsatukka liittyy.

Oi kilppari, miksi olet niin kuuma?

Ookami-san on sarjana muutenkin vahvoilla niiltäosin, miltä se rohkeaa tehdä eroa muihin samantapaisiin romanttisiin komedioihin. Kertojasta olenkin jo sadasti puhunut, herkkua neljännen seinän takaa. Satuteema on loistoidea ja kantaa kohtuullisesti koko sarjan ajan – sillä vaan ei mässäilty ihan niin paljon kuin olisin halunnut vaan viittaukset jäivät enemmänkin… viittauksiksi. Perinteisiä satuja ei varsinaisesti kirjoitettu siis uudestaan, kunhan napattiin elementtejä sieltä täältä. Ainoa poikkeus lienee kilpikonna vs. jänis -tarina, josta revittiin vähän erityylistä hupia alkuperäiseen tarinaan verrattuna.

Kohtuullisen audiovisuaalisen toteutuksen lisäksi hyvät puolet olivatkin siinä. Huonoja puolia – noh, niitäkin riittää, muttei niin paljoa, että oma katselukokemukseni olisi siinä valtavasti järkkynyt. Yksi iso ja möhkälemäinen ongelma sarjassa on, ja se on pahikset.
Sarjassa käytetään kahta pahista – lauma naapurilukion/taimuutenvaan öykkäreitä tai herraa nimeltä Shirou Hitsujikai, jonka spesiaalina on käskeä lisää öykkäreitä hoitamaan tilanteen. Lisäksi hän on aiheuttanut Ookamille nuoruudentraumoja joko raiskaamalla hänet tai tekemällä jotain vastaavaa mukavaa (lopullista vastausta ei taidettu antaa, mutta jotenkin musta vaan tuntuu, ettei raiskausta koskaan tapahtunut…). Miksi? For the lulz! Hitsujikai on häiritsevän tylsä pahis, koska hän vain on niin ilkeä ja paha ja böhöö. Mitä muuta voi toisaalta odottaa herralta jolla on pahissilmät? Mielipuolinen käkätyskin on ehkä vähän vanha juttu jo, ja silti se toistuu taas. Ärsyttävää.

Mörrr, olen niin paha!

Juonenkuljetuksesta olen kuullut paljon parjausta, mutta koska oma huomioni riitti vain Ookamin & Ryoushin suhteelle, en osaa siitä sanoa kummoisempaa. Jokaviikkoinen jakso oli sopiva annos enkä kertaakaan muista olleeni pettynyt annokseeni jälkeenpäin – joskaan toista en olisi ehkä katsellut putkeen.

Kaikkiaan Ookami ei ehkä vastannut kaikkiin sille antamiini odotuksiin, mutta kyllä sitä kohtaan myös ilkeää herjausta ja parjausta lauottiin syyttä. Se on nimittäin sangen viihdyttävä paketti kaikkea mahdollista, mutta se kehtasi rohkeasti pitää romanssiaspektit ylimpänä prioriteettinä loppuun asti. Katsoisin erittäin mielelläni tätä toisenkin 12-jaksoisen, kunhan kertojaa ei vaihdeta.

Oi lapsoset, miksi olette niin söpöjä?

~ Kirjoittanut muusi : 16.09.2010.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: