Kevätkausi pärisee pär pär

Ainiin, mulla on blogi.

Näihin sanoihin on hyvä aloittaa. Kuten aktiivisimmat ja skeneuskottavimmat jäbylit ovat ehkä hoksannetkin, olen viimeaikoina paitsi ollut blogissa hiljaa, myös aktivoitunut tötterön puolella. Lisäksi myin sieluni saatanalle QBlle Animelehdelle, joka on syönyt blogittamishalut aika makiasti. Seuraavassa lehdessä onkin sitten laittoman paljon meitsin jorinaa, joten täytyy tietysti siltä pohjalta suositella.

Tai no, suosittelen kyllä ankarasti muutenkin – uudistunut Animelehti on Eri Kiwa Lehti, ja olen aika ylpeä itsestäni, kun olen sinne päässyt tekstiäni suoltamaan. Seurailenkin jatkuvasti Anime-avustajien huippusalaista dropbox-kansiota ja katselen mustasukkaisena kun toi ja toikin juttu oli annettu tolle toiselle tyypille. Se on vaan niin perhanan tyydyttävää nähdä omia jorinoita ihan fyysisessä muodossa. Haittapuolena siinä on tietty se, että äiti tsekkaa ja saa mielenkiintosen kuvan animesta: ensimmäiset julkastut jutut oli masokistista ja translapsosista ja seuraavassa lehdessä laajennetaan esimerkiksi housuttomien lolien maailmaan. Jes!

Mutta takaisin aiheeseen, johon en vielä päässytkään: kevätkauteen. Kevätkauden alkaminenhan on vielä tökerösti kesken, laskinko että 21/31 sarjaa on sekä airannut, että subattuna. Kaikennäköistä herkkua noitaminAsta Shana-kloonien kautta shouneniin on vielä tiedossa, joten niistä ehkä sitten toisella kertaa. En myöskään jaksa kirjoittaa samoja asioista kahdesti, joten jätän ne sarjat pois, joista kirjoitan Animeen (Hanasaku Iroha, Denpa onna, Astarotte’s toy, Deadman wonderland, Blue exorcist).

Huippusiistinä ja uutena juttuna kehittelin myös seuraavaa: en kirjoita niistä, mistä minulla ei ole mitään asiaa. Le gasp! Oikeesti – jotkut noista edellisien kausien seteistä on ollut myötähäpeäparaatia, kun jälkeenpäin katsoo. Joo, ei mulla tästäkään ollu mitään asiaa. Joo ihan kiva. Joo ei joo. Niih. Eli toisin sanoen, jos en keksi sanottavaa, en sano. Ehkä tää olis pitänyt keksiä jo vuosi sitten, mutta, noh, ei tuntunut fiksulta. Nyt tuntuu.

Mä vannon! Mä vannon, että tästä päivityksestä ei pitänyt tulla tämmöinen! Mutta mua väsyttää, mä halusin saada tämän tehtyä ja blah blah blah. Hitto, tää on taas vähän tämmöstä.

DOG DAYS

Mikä? Tavallinen tallaaja kutsutaan loitsulla sankariksi fantasiamaailmaan, missä käydään kamalia sotia kissa- ja koiraihmisten välillä. Paitsi että kukaan ei kuole ja kaikki on tosi iloisia.

Nanoha-tiimi ei ole minulle mikään automaattisen voiton merkki, pikemminkin päinvastoin. Edes Shinboo ei ohjauksellaan saanut minua suuremmin välittämään tuosta miehisille miehille suunnatusta taikatyttösähellyksestä, joten en odottanut Dog Daysiä sen suuremmalla innolla kuin mitään muutakaan, jonka promokuva huutaa olevansa paskan animen promokuva.

Olen kuitenkin sukkaaja kevyehkölle fantasialle, vietinhän nuoruuteni kahlaten läpi huonoja nuortenfantasioita – Dog Days istuu siihen jatkumoon ihan kivasti näin viiden vuoden vierotuksen jälkeen. En kyllä äkkiseltäni keksi, että mistä tällä asetelmalla saadaan herkkudraamaa nyhdettyä, tai mikä on se osa-alue, jossa Dog Days aikoo loistaa. Tekninen toteutus se ei ainakaan ole, koska Seven Arcsin tuttu ja äärimmäisen keskinkertainen tyyli loistaa sokaisevasti. Toisaalta, kuka odottaa jotain studiolta joka väänsi Asura cryinin tapaista kuraa? Ei kukaan, oletan.

Dog Daysin plussaksi mainittakoon, että se ei ilmeisesti aio ottaa itsensä ja teemojansa kovinkaan vakavasti, mutta loputtomiin ei höyhenenkevyttä perseilyäkään jaksa katsella. Toivon hartaasti, että hahmoista irtoaa edes jotain, koska vaikka päähenkilöpoju Shinku on ihanan pirteä (eikä edes kyseenalaista johonkin furryfantasiamaailmaan joutumista) hemmetti vieköön Mamoru Miyano, ei kyseinen tosi tavallinen kymmenen metriä korkealta asfaltille värähtämättäkään loikkaileva supersankarimme ole tähän mennessä ollut mitään muuta kuin ihanan iloinen ja Mamoru Miyano.

Jotenkin on hirveän vaikea nähdä potentiaalia missään, minkä hahmodesignit ovat näin perseestä, mutta jos annan fantasiakirjoista aikoinaan tykänneen kaksitoistavuotiaan ottaa vallan itsestäni, saatan selvitä loppuun asti ilman aivovauriota.

Dororon Enma-kun Meramera

Mikä? Uudelleenlämmittely Go Nagain seiskytlukulaisesta klassikosta. Mätetään henkiolentoja turpaan ja silleen.

Tartuin Döröröröröön vähän varovaisesti, koska sen hahmodesignit on esim. perseestä ja jotenkin koko konsepti kuulosti vähän not sure if want -kamalta. Olin kuitenkin ykkösjaksoa katsellessa ihan positiivisesti yllättynyt, etenkin Brains Basen voitokkaasta maisemoinnista ja ällöttävän mahtavasta määrästä liikeanimointia.

Ja perhana, kai se täytyy tunnustaa: osa juuri ja juuri kouluikäisille suunnatusta huumorista potki. Nyt hävettää, mutta niin siinä vain kävi, hemmetti vieköön. Erityisesti tsukkomin-tsukkomin-tsukkomi oli musta jostain syystä hauska läppä!

Mutta mitähän tästä nyt sitten jatkossa tulee? Jotain episodaalista yookaimättöä? En uskalla olla innoissani, koska ei ykkösjaksokaan nyt niin hyvä ollut, ja jos kehitys on plusmiinusnolla-tyyppistä episodipohjasta meininkiä, niin koko sarja saattaa vanhentua käydessään, mikä on aika paha kun uudelleenlämmitellään hiton vanhaa juttua. Kelvolliset visuaalit toki kelpaa ja ehkä jo pelkästään niiden takia jotenkuten selviän Usoppin Kappein korviariipivästä ääntelystä.

STEINS;GATE

Mikä? No en minä vaan tajunnu, mutta ihan mahtavaa kamaa. Hulluja tiedemiehiä, Kana Hanazawa ja aikamatkustelua.

Tekstareita tulevaisuuteen fiksatulla mikrolla. Mahtavaa. Upeaa. Lisäksi White Foxin harmaaksisävytetty maailma ja WTF-tuntemuksia herättävät tilanteet.

Nitroplussan Kaaos;Päästä en ole kuullut suoraan sanottuna yhtään kaunista sanaa, mutta ilmeisesti se on ainakin aika jännä jossei muuta. Steins;Gate lienee huolellisemmin rakennettu setti, koska siitä on tosi helppo tykätä ihan käsittämättömistä syistä ja heti ykkösjaksosta alkaen. Sitäpaitsi Gen Trollbuchi on nitroplussaa, vaikka ei tämän kyseisen teoksen kanssa olekaan ollut tekemisissä. Nitroplussa on varmaan siis rautaa?

En ihan oikeasti tiedä mikä tässä sarjassa vetoaa, mutta epäilen sopivasti ja epäsopivasti vinksahtaneita päähahmojamme. Erityisesti Kana Hanazawan tähdittämä tyttönen on ihan hillitön. Ja Miyano Mamoru tekee ihan hitosti paremman roolin kuin Dog Daysissa. Hän jopa pääsee käyttämään sellaisia äänensävyjä, joita en ole häneltä ennen kuullut! Huippusuoritus herralta, ei tartte enää autopilotilla vääntää nättipoikia. Ammattitaitoinen herra.

Steins;Gate todennäköisesti tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa ennemmin tai myöhemmin, mutta nauttikaamme siihen asti makoisasta veeteeäffästä ja hullusta meiningistä. Toivottavasti sarjan tekijät eivät ala ottamaan tarinaansa ja hahmojansa liian vakavasti, vaikka aikamatkustusjutuilta odotankin jonkinlaista selkeyttä.

X-Men ja Tiger & Bunny muodostaa aika hauskan kaksikon. Tavallaanhan Tiger & Bunny on aika hauska parodia supersankarikamasta, ja vaikka X-men ei itse asiassa supersankarikamaa olekaan, se on ihan hiton vaikea ottaa vakavalla naamalla enää vastaan.

Sitäpaitsi, mit vit Madhouse? Wolverine oli ihan saakelin kuuma uros nimikkosarjassaan, mutta Äksmiehissä se on ruma karju ja odotankin, että hän kuolee etten joudu enää näkemään tätä murskattua ihastusta. X-men tekee yllättäin kaiken ihan hiton väärin ja eikö nämä Marvel-animet lopu koskaan?

Tiger & Bunny vaikutti ensalkuun sympaattiselta ja kivalta sarjalta, mutta jotenkin sen kakkosjakso ei enää jaksanut kiinnostaa. Toivottavasti se etenee johonkin mielenkiintoiseen suuntaan, koska konseptissa on kyllä potentiaalia ja ykkösjaksossa sähköä. Melkein tykkään.

SKET DANCEÄ mun tuntema internetti, eli jotain kaks irkkikanavaa, hypetty vähän ennen alkuansa. Sen alkuperäisteos on kuulemma kovinta kamaa sitten Gintaman ja Gintaman mangakan ex-apulainenhan sitä piirtääkin, että sikäli viivoja on helppo vetää herrojen välille.

Ohjaajaksikin on vielä lyöty komediasarjojen kruunattu kuningas, jonka diktaattorinhampaissa syntyi mm. Hayate the Combat Butlerin ykköskausi, joka on loistokamaa. Jos Sket dance olis edes piirun verran naurattanut tai vihjannut pystyvänsä tekemään Hayatet, olisin saattanut alustavasti kiinnostua, mutta ei hitto miten laimea ykkösjakso! Ei hitto!

Tuskin se olennaisesti tästä edes paranee – jotenkin koko setting on totaalisen keskinkertainen ja hahmoilta lienee turha odottaa enää toista vitsiä, mutta Hayaten ohjaaja! Se ohjas Hayaten! Pakko olla mahtavaa kamaa! Pakotanpas itseni tykkäämään, pieni hetki.

SEKAIICHI HATSUKOI

Mikä? Junjo romantikan kynäilleen kynäniskan uusin kynäily. Sitä samaa se on. Uke ja seme ja sit ne yhtyy anaalisesti. Jes.

Ihan valmistauduin tähän pläjäykseen katsomalla ennen TV-version alkua julkaistun nollajakson, jossa mm. vihjattiin aika selkeää miestenvälistä, öh, fyysistä läheisyyttä.

En kyllä kuolemaksenikaan tajua, minkä takia uke/seme on sellanen asia, jota ei saa koskaan rikkoa, tai miksi nämä homohahmot aina näyttävät ja kuulostavat ja omat ihan samoja, mutta eikai tätä minulle ole suunnattukaan.

Ainiin, tykkäsin Junjo romantikan animeversiosta. En kylläkään muista miksi. Ehkä olen homo.

Maailman eka ekarakkaus ei kuitenkaan vaikuta edes junjo-tasolta, vaan on sen ukempi pikkuveli, josta ei todennäköisesti ole mihinkään. Saattaa se toki printata käteistä ihan rutosti, BECAUSE. Itse asiassa tykkäsin tämän aloitusjaksosta ehkä sittenkin vähän enemmän kuin monista muista kaudenaloituksista, mutta en silti oikein tiedä kenelle tätä suosittelisin. Jos lukijoissani sattuu olemaan yaoi-fanityttöjä, mieluiten niitä kiljuvia ja nuoria, niin paitsi että tunnustatte sen tuolla kommenttiosiossa niin katsokaa Sekaiichi Hatsukoi. Se on Crunchyrollissa laillisenakin, ikään kuin ketään kiinnostaisi.

Ihan paras sarja siis. Ainiin, ja DEEN.

NICHIJOU

Mikä? Kyoanin uusin ihan hiton kummallista normielämää kuvaava elämänviipalekomedia.

En kyllä kuollaksenikaan keksi, että miten eeppiset jäbät Kyootolla on edes onnistunut änkemään 4koma-pohjaiseen animeen näin hitosti liikeanimaatiota, mutta ai että näyttää hyvältä. Nollajaksostakin jo tykkäsin, ykkösjaksoon ihastuin ja kakkosjaksossa jo sulin herkullisissa takaa-ajokohtauksissa, jotka maksoivat varmaan keskimääräisen pohjoiskorealaisen vuosipalkan verran. Maksetaankohan niille siellä edes mitään palkkaa?

Nichijoun läpät ei sinänsä ole mitään überherkullista supertasoa, mutta aika jännää kamaa kuitenkin. Ei tämä voi millään kahta kautta kestää, kun jokainen vitsi kuitenkin nojaa aika lailla samoihin juttuihin. Hahmokaartissa on kuitenkin potentiaalia olla se, mitä Pani Poni Dash esimerkiksi ei koskaan ollut: komedia, jossa jokainen hahmo on oikeasti hahmo.

Tykkäsin erityisesti lapsiprofessorista ja tämän vieterirobottityypistä. Heidän suhteensa on paitsi hauska, myös jotenkin todella sydäntälämmittävää seurattavaa. Joku internetin supersankari, jonka nimimerkki saattaa viitata erääseen ahvenensukuiseen järvikalaan, lupasi syväanalysoida tätä pariskuntaa ja koko sarjaa liikaa, joten odottakaamme sitä innolla. Nichijou on siis kiva!

Ja mitä vielä? No, noista mistä voitte lukea Animesta, Hanasaku Iroha on ihan superparas ja muutenkin olen totaalisesti myynyt sydämeni ja sieluni sille. Se on kaunis, se on dramaattinen ja se on hyvin kirjoitettu – Mari Okada osaa, kun sille antaa tilaisuuden.

Suosittelen lämpimästi välttelemään seuraavia: 30-sai no Hoken Taiiku, eli Näin pääset pukille jos olet 30-vuotias luuseri, koska se ei ollut hauska eikä se ollut mikään. Sengoku Otome kannattaa ehkä myös kiertää kaukaa. Hen Zemillä on taatusti ystävänsä, mutta itse en lähtisi shoppailemaan sen kanssa, sen verta kieroa ja jotenkin tosi XEBECiä kamaa se on. Hahmot on jotenkin löllön näkösiä?

Maria+Holicin Shinboo on lyönyt autopilotille jo kauan sitten, mutta aina se toimii. Se on hyvä. Se on kaunis. Ja hyvä. Suosittelen sitä. Harmi, ettei ykköskauden mahtavalla OP-animaatiolle löytynyt haastajaa, mutta voihan se olla, että joku ’todellinen OP’ saadaan valmiiksi jo seitsemänteen jaksoon. Hidamari-stail, juunou.

Hidamarista puheenollen, Softennin ohjaajahan ohjasi Shinboon kanssa Hidamarin ykköskauden ja se näkyy. Se ei silti ole mikään hyvä sarja, vaan ns. mitäänsanomatonta paskaa.

Paskasta puheenollen, Oretachi ni Tsubasa wa Nai teki jonkunlaista historiaa ollessaan ensimmäinen anime, jonka aikana saan sekä aivoinfarktin, että haimasyövän. Tämä on siis kielikuva sille, että se on ihan hiton huono anime, yksi huonoimmista mitä olen nähnyt. Siltä pohjalta suosittelen sitä ihan täysillä.

Suosittelen myös Fireball Charmingia, tosin vilkaskaa ensin se ykköskausi jota kukaan ei ole nähnyt. Tykkäsin siitä!

Mainitsematta onkin sitten enää Azazel-san ja A channel, joista kummastakaan minulla ei ole mitään muistijälkeä.

HA HA oikeesti muistin kyllä Kaijin. Kaiji on rautaa.

Nähdään taas.

~ Kirjoittanut muusi : 11.04.2011.