Quartett! – Interaktiivinen manga

Visual novelien tahkoaminen on kyllä laji erikseen. Vain murto-osa peleistä on käännetty ja niidenkin harvojen löytäminen on useimmin tuskan ja vaivan takana. Sitten kun peli on viimein saatu asennettua ja käännöspätsikin mahdollisesti jopa toimii, peli tyrkyttää kerralla kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja luettavaa eri reittivaihtoehtoina. Yksittäinen reitti voi luettuna kestää miljoona tuntia ja tämän luettuasi seuraava mimmi odottaa toisen mljoonan tunnin päässä. Ei näitä tietenkään läpäisyn takia pelata, vaan lueskelunautinnot, mutta perhana että näiden kirjoittajille tiivistäminen ja olennaisessa pysyminen tuntuu olevan hankala juttu.

Ei siis mikään ihme, että kynnys aloittaa visual novelien pelaaminen on suuri etenkin kaltaiselleni urpolle, joka tykkää keskittyä vain yhteen teokseen kerrallaan ja visual noveleita pelatessaan uhraa kallista animenkatseluaikaa kunnes tuhattuntinen keskinkertainen kuvaromaani on sitten lopulta luettu. Seuraavan reitin aloittaminen on tähän mennessä ollut ylittämätön este, mutta epäilempä, että siihen on juuri tullut muutos.

Maailman surkeinta harrastussivustoa, Visual novel databasea, selatessani törmäsin nimittäin varsin lupaavan kuuloiseen teokseen: Littlewitch-nimisen VN-studion Quartett!:iin. Huomion kiinnitti etenkin pelkissä esikatselukuvissa jo sangen pätevältä näyttävä taidetyyli ja klassinen musiikki teemana. Ei sillä, että klassisesta musiikista erityisesti välittäisin, mutta Nodame cantabilen jälkeen on täysi mahdottomuus jättää enää ikinä yhtäkään aihepiiriin pureutuvaa teosta välistä.

Värejä ja ruutusommittelua

Nyt kolmen pelitunnin jälkeen ensimmäinen reitti kolmesta, Charl-nimisen tyttösen reitti, ja täytyy kyllä myöntää, että olen teokseen näillä näkymin varsin tyytyväinen. Se nimittäin toimitti sangen monellakin tasolla.

Quartett! kertoo viulunrakentajan luona asuvasta pojasta, joka soittokykyjensä vuoksi päätyy vähän hienompaan musaopistoon soittamaan kvartettiin. Lahjakkaista muusikonaluista koostuva kvartetti sopii tavoitteekseen piakkoin järjestettävän konserttikilpailun voiton, ja muiden kuin päähahmomme ollessa söpöjä tyttöjä, tarinassa saatetaan päästä vähän pariutumaankin.

Ensimmäisenä Quartettia aloitellessa silmään pistää sen uniikki taidetyyli. Se on nimittäin paikoitellen henkeäsalpaavan kaunista ja kaikki tähän asti pelaamani kuvaromaanit jäävät kyllä auttamatta varjoon. Tyyli on varsin mielenkiintoinen yhdistelmä kaksdee-taustoiksi muokattuja valokuvia, mallinnettuja taustoja, vesiväritaidetta, värikästä photoshop-taidetta, yksinkertaista animointia ja sarjakuvamaista kuvakerrontaa – jopa puhekuplat ovat tukemassa tätä mielikuvaa. Jos normaali perinteinen visual novel on interaktiivinen kirja kuvituksella, Quartett on ennemminkin interaktiivinen manga, koska kerrontatyyli on selvästi sarjakuvaan nojaavaa.

Kauttaaltaan todella eläväisesti ja ilmeikkäästi kuvitettu visual novel ei käytä perinteistä sprite-tyylistä taustan ja hahmon erottelua ollenkaan, vaan jokainen tilanne ja ilme on piirretty erikseen. Tämä on paitsi huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin neljä kierrätettävää spriteä per hahmo, myös tukee tarinaa ja hahmojen kanssakäymistä loistavasti – ja näyttää todella hyvältä. Taustan päälle lävähtää siis useampi lähikuvaan tai vastaavaan rajattu erillinen kuva, sekä puhekuplat, joihin koko teoksen kerronta nojaa.

Kun koko helahoito on vielä kauniisti väritetty ja visuaalista materiaalia on todella paljon, koko teoksen pihviksi meinaa muodostua sen ihana silmäkarkkius. Se ei kuitenkaan jää Quartettin ainoaksi avuksi, vaan onnistumisia on myös ihan tarinapuolellakin.

Suhteita ja dialogia

Quartettin varsinainen tarina musiikinrakastajien kehittymisestä soittajina ja ihmisinä on hyvin realistisesti kerrottu. Hahmot tuntuvat todellisilta ja heidän suhteiden kehittymisessä on jotain hyvin inhimillistä, mikä varmaan ainakin osittain johtuu varsinaisen kertojan puutteesta – kun kaikki mitä hahmoista tiedetään tulee näkökulmapersoonan ajatuksien sijaan vain dialogin kautta, hahmoihin pääsee eri tavalla sisälle.. Lukemassani Charl-reitissä hahmojen suhde kehittyi hienosti juonellisen tarinan edetessä yhteisien kokemuksien ja luontevan kanssakäymisen kautta, mutta toisaalta reitti jätti suosiolla muut hahmot täysin varjoon ja syventyi vain tarinan kannalta olennaisiin. Tämä on kyllä ehdottomasti hyvä päätös mikäli toiset reitit yhtään etenevät samansuuntaisin tilantein kuin nyt kyseessä oleva reitti.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Quartett esittää taidemusiikkibisneksen hyvin raakana pelinä, jossa yhden tunnetun kriitikon mielipide saattaa ratkaista koko muusikonalun uran. Tuomareita lahjotaan syrjimään toisia soittoryhmiä ja sivujuonena vilkaistaan Sophia-nimisen soittajan elämän kurjuutta tämän joutuessa tarjoamaan jopa vartaloaan parempien arvostelujen vuoksi. En tiedä onko tämä realistinen kuva musiikkimaailmasta, mutta Quartett ei ainakaan kaunistele tai peittele mitään.

Tarinan aikajana ei ole pitkä, ja kun koko reitin lukeminen vei vain kolmen tunnin verran, minkäänlaista kiirehtimisen tunnetta ei syntynyt. Tempo on kyllä nopea koko tarinan ajan, mutta ei liikaa – hahmoille jätetään aikaa kasvaa niiden muutaman kuukauden sisällä, mitä tarinaan mahtuu. Loistavana Nodame-henkisenä erityispiirteenä tarina seisahtuu välillä ihan vain kuuntelemaan päähenkilöiden soittamaa musiikkia – mikä itse asiassa suurimmaksi osaksi oli varsin kelvollista kamaa. Edellisessä kappaleessa mainittu Sophia-sivujuoni on selkeästi koko juonen heikoin lenkki ja muutenkin melko puskista tuleva yhteys pää-kvartettiimme ei tunnu yhtään luontevalta – tilanteen kuitenkin pelastaa ihanan pakotettu onnellinen loppu. Me kaikki rakastamme onnellisia loppuja.

Sekaan on toki japanilaiseen herrasmiestapaan heitetty vähän seksiä, mutta sen määrä on niin olematon ja kuvapuoli niin kelvollista, että helpostihan nekin istuu lävitse. Tällä kertaa seksissä ei ollut edes pahemmin pakotuksen makua, vaan aiheeseen päästiin luontevasti hahmojen ollessa jo toisiinsa rakastuneita – tällä kertaa siis raiskaus ei olekaan rakkautta, vaan ilmankin selvitään.

Vaikka nyt kehuinkin ja hypetinkin, ei Quartett mikään täydellinen teos ole – sinällään lähes virheetön kyllä, mutta pelkkä virheettömyys ei ole täydellistä. Kokonaisuus ei nimittäin varsinaisesti ole visuaalista puolta lukuunottamatta kovinkaan muistettava, eikä tässä miksikään fanitytöksi viitsi ryhtyä, koska hahmot sitten kuitenkin lopulta jäivät aika etäiseksi – tilanne voi kaikkien reittien jälkeen olla hyvinkin aivan toinen. Näillä näkymin Quartett on kuitenkin selkeästi yksi parhaista lukemistani/pelaamistani visual noveleista, vaikka se ei suuria tunteita herättänytkään. Kelpo teos, jota suosittelen ehdottomasti geneerisiin visual noveleihin kyllästyneille: Quartettin sarjakuvamaisuus on jotain aivan muuta, teos ei ole liian pitkä ja kokonaisuus on kauttaaltaan mielenkiintoinen.

~ Kirjoittanut muusi : 09.02.2011.