Rakkaudesta koneisiin

Androidin, eli ihmisenkaltaisen (yleensä palvelu-)robotin ja ihmisen välisestä suhteesta saa aina herkkua aikaan. Siinä on samanlaista kielletyn rakkauden skandaalia kuin vaikkapa monissa yaoi-tarinoissa, mutta toisaalta androideihin liittyy myös monia paljon monimutkaisempia tilanteita, sillä vaikka kuinka paljon niistä pitäisi ja niitä hellisi, ne ovat aina vain koneita. Ja koneen ja ihmisen välinen rakkaus ei ole helppo aihe – siinä on vielä enemmän biologisia ja henkisiä pulmia kuin vaikka insestissä.

Robottirakkautta käsitellään kuitenkin animessa varsin vähän verrattuna kaikkiin muihin ’hankaliin’ rakkaussuhteisiin. Niistä vähistä olen nähnyt nyt CLAMP-pohjaisen Chobitsin, oneshot-OVA Kowarekake no Orgelin ja 6-osaisen lyhyen OVA-sarjan Eve no Jikanin, jotka kaikki enemmän tai vähemmän sivuaa romantiikkaa ihmisen ja koneen välillä – kaikki omilla mielenkiitoisilla tavoillaan. Lisäksi ajattelin tähän blogipäivitykseeni kiskaista mukaan vielä Keyn visual novelin, Planetarianin, joka vähäisestä romanssipainotuksestaan huolimatta sopii teemaan.

Chobitsissa roskiksesta löytyvä Chii on muistinsa täydellisesti menettänyt suloinen ihmisrobotti, jonka nörttipoju Hideki sitten nostaa talteen. Seuraa huolenpitoa, söpöstelyä, hieman ecchiä ja lopulta tietysti myös romanssia. Se, että Chii on nimenomaan robotti, eikä hylätty ihmispoloinen, ei olisi edes niin selvää ellei sitä alleviivattaisi. Alussa hän (se?) ei edes osaa puhua, mutta oppii nopeasti, käytännön elämästä ei ole mitään käsitystä, eikä Chii edes tulisi toimeen ilman nörttipojun huolenpitoa ja opastusta – ne ovat kaikki piirteitä, jotka sopivat sekä hankalissa oloissa kasvaneeseen lapseen että muistinollauksen kautta roskikseen päätyneeseen androidiin. Periaatteessa Chiissä hyödynnetään niitä kaikkein helpoimpia androidipiirteitä – kukapa nyt ei nättiin ja söpöön Chiihin rakastuisi, kun se on muuten aivan kuin poikkeuksellisen nätti ihminen, paitsi että se ynisee söpösti Chiitä ja tekee mitä käsketään. Se mikä Chiistä tekee varsinaisesti helpon, on se että hänellä, kuten androideilla tarinoissa yleensäkin, on valmiiksi ohjelmoitu aktiivinen persoonallisuus, jonka takia hän ei pelkästään tönkkönä suorita annettuja käskyjä vaan elää ja hassuttelee omia aikojaan – varsin ihmisenkaltaisesti, jos miettii että kyseessä on periaatteessa kuitenkin vain ennalta ohjelmoituja käskyjä noudattava kone. Chobits on tosin siitä huono esimerkki, ettei näin varsinaisesti ole asian laita.

Chobitsissa, toisin kuin muissa esimerkeissä, on kuitenkin otettu myös seksuaaliset asiat mukaan – Chii ihan ilmiselvästi vähäpukeisuudessaan ja suloisuudessaan kiihottaa Hidekiä, vaikka tämä tietää ettei petitouhut koskaan koneen kanssa tulisi onnistumaankaan. Lisäksi nörttipojulle tuottaa ahdistuksen kylmää hikeä laittaa Chii edes päälle, kun käynnistysnappulan paikka on varsin mielenkiintoisesti sijoitettu. Suhteen seksuaalinen puoli kuitenkin ohitetaan varsin kevyesti erilaisilla komediallisilla keinoilla, eikä se hetkeäkään ole mikään varsinainen sisällöllinen osa tarinaa – ainakaan animeversiossa. Kumma kyllä, ettei tätä puolta juuri  käsitellä.

Isä ja.. poika? taisiis. Okei, ei siltä näytä.

Kowarekake no Orgelissa taas, yllättäin, noukitaan rikki mennyt tyhjäpäinen suloinen robottityttö messiin ja aletaan elää sen kanssa. Vaikka lähtökohdat eivät juuri Chobitsista eroakaan, mitä nyt Flower osaa puhua jne., dramatisointia etsitään kuitenkin vähän eri paikoista. Tällä kertaa, toisin kuin Chobitsissa, ongelmat eivät nouse ulkopuolisesta pahasta, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että Flower on jo vanha malli ja hajoamaisillaan. Toisin sanoen, Flowerin androidiutta käytetään oikeasti hyväksi dramatiikan (ja jopa traagisuuden) saamiseksi. Muutenhan Flowerkin on kuin tavallinen pieni tyttö ja tämän ja Keiihiron suhde muistuttaa enemmän isä-tytär -suhdetta kuin varsinaisia rakastavaisia, mikä on erittäin jees ja toimiva, jopa yllättävä, juttu.

Eve no Jikan taas lähtee vähän eri teille koko asian kanssa. Andoidit eivät ole ihmisenkaltaisia muuten kuin ulkoasultaan – ne ovat hyvin passiivisia ja tunteettomia muuten, vain annetut työtehtävät & kodinhoito sujuu moitteettomasti. Toisaalta tähän kontrastina taas Eevan ajan kahvilassa niitä ei erota ihmisistä mikään – ja kahvilan sisäpuolella rakkautta on jopa kahden androidin välillä, mikä ulkomaailman mielestä on tietysti mahdoton tilanne (jopa mediassa soditaan androideja ja etenkin niistä liikaa välittäviä ihmisiä kohtaan). Passiivista puolta myös kyseenalaistetaan sarjassa muutenkin – esimerkiksi päähenkilön androidi Sammy miettii vapaa-ajallaan hiustyylejä ja Eevan ajan kahvilasta tarttuneet vinkit säilyvät myös kahvilan ulkopuolella passiivisessa tilassa. Käytännössä siis passiivinen ulkoasu on vain ohjelmoitu näyttämään siltä, ei niinkään androidien todellinen tila – se, että koneet käyttäytyvät ihmisseurassa konemaisesti on epäilemättä vallitsevan maailman painostuksesta tai suunnittelijoiden itsestäänselvyytenä pitämä ohjelmoitu ominaisuus.

Miten tämä sitten vaikuttaa mihinkään? No, ehkä pointti on enimmäkseen siinä, ettei Eve no Jikanissa androidit ole erityisen rakastettavia otuksia (kahvilan ulkopuolella ollessaan). Siitä huolimatta päähenkilömme kohtelee Sammya enemmän kodinhoitajana kuin koneena ja puhuttelee tätä jopa nimeltä, mikä on ilmeisesti siinä yhteiskunnassa melko kumma juttu. Eli pientä romanssinalkua saadaan liikkeelle jo ennen kuin androidista tulee ihminen myöhemmin kahvilatilanteissa – ja sen jälkeenkin koko suhde tulisi olemaan ongelmallinen, kun kotona ollessaan kone on vain kone. Romanssiaspektit eivät sarjassa edes ole kovin olennaisia, sanoisinko jopa että jouduin osittain pakottamaan ne sinne, mutta mielenkiintoinen tapa käsitellä kone-ihminen -suhdetta siitäkin löytyy.

Planetarianin androidikuva on siitä mielenkiintoinen, että siinä koneen annetaan olla kone. Toki kyseessä on edelleen tunteva, keskusteleva ja muutenkin ihmisenkaltainen (ja -näköinen) kone, mutta mekaanisia piirteitä ei ole häivytetty mihinkään: Yumemin täytyy edelleen ladata itsensä sähköisesti, ja jos sähköverkko ei pelaa niin sitten robotyttöä ei saada hereille; täydellinen ymmärtämättömyys ja sopeutumattomuus ihmisiä ja uusia tilanteita kohtaan on jatkuvana aiheena ja Yumemi ei kerta kaikkiaan kaikessa terveen logiikan puutteessaan ole kovin ihmismäinen. Kontrastia tähän tulee siitä, että tarinan päähenkilö oikeastaan tuntee ja ymmärtää vielä vähemmän ja kone, jonka tunteet on valmiiksi ohjelmoitu, onkin yhtäkkiä se empaattisempi ja ”ihmismäisempi” osapuoli, tunnetasolla.

Varsinaista romanssia ei Planetarianissa (onneksi) lähdetty edes kasaamaan, mutta jonkinlainen yhteys kylmänkiskoisen päähenkilön ja Yumemi-androidin välille kuitenkin syntyi, ja se kehitys, kysehän on kuitenkin varsin lyhyestä visual novelista, on mielestäni Planetarianin selkeästi antoisinta antia, ehkä huikeaa loppua lukuunottamatta. Yumemin androidiutta on kautta teoksen linjan käytetty hyväksi mielenkiintoisella tavalla, ja tämän suhde ihmisiin (ei pelkästään päähenkilöön) on varsin mielenkiintoinen.

Esimerkkien perusteella voisi kuvitella, että androidit ovat kiinnostavalla tavalla erilainen rakkausjuonielementti, koska ne pakottavat osapuolet platoniseen suhteeseen, koska koneen kanssa ei seksiin voi ryhtyä. Se on kuitenkin vain esimerkkitarjonnan vähyydestä johtuva illuusio – pikainen googlettaminen paljasti, että androideja käytetään enemmän kuin usein tarinassa nimenomaan tuottamaan seksuaalista tyydytystä. Hauska esimerkkihän tästä on manga Yuria 100 shiki, jossa seksipalvelurobottia ei huvita.

Kaikkiaan androidit ovat kaikessa koneudessaan liian vähän käytetty elementti animetarjonnassa – etenkin juuri koneen ja ihmisen välisestä rakkaussuhteesta voisi mehustaa loputtomiin traagisia tilanteita. Kaikki tähän asti näkemäni androidianimet, eli käytännössä mainitut esimerkit, ovat nimittäin varsin hyviä, ja se, että tyttö onkin kone tuo mielenkiintoista tvistiä muuten liian geneerisen oloisiin tarinoihin. Haluaisin myös nähdä ihmisiä rakastumassa passiivisiinkin androideihin, koska en usko sen olevan täysin mahdoton ajatus millään tasolla – inhimillisiä tunteita kun on niin vaikea hallita. Siitä saisi kyllä mielenkiintoista aikaiseksi, näyttihän Eve no Jikankin että se toimii osa-alueenakin jo loistavasti. Androidit nyt vaan sattuu olemaan erittäin jees elementti.

~ Kirjoittanut muusi : 23.11.2010.

5 vastausta to “Rakkaudesta koneisiin”

  1. Chobitsin mangaversiossa – jota muuten pidän erittäin paljon parempana kuin köykäistä animeversiota – seksijutut ovat vahvasti esillä ja loppuhuipennus perustuu vahvasti ko. teemaan. Se mitä mieltä tekijöiden seksiin liittyvästä ”opetuksesta” on, trololoo, jakaa fanikuntaa aika tehokkaasti. Okei, on sarjassa myös vahvasti se opetus, että kaikki rakkaus on arvokasta.

    Jos meidoandroidijutut kiinnostaa, olisi vielä Mahoromatic, joka on yllättävänkin kypsä kaikesta tissihuumoristaan huolimatta.

  2. Ainiin Mahoromatic! Pidin sitä koneellani jotain kuussataa vuotta enkä koskaan katsonut. Kah. Chobitsin mangaversio oli yks ensimmäisiä mangoja jotka olen melkein ostanut. Ehkä joskus, ehkä joskus.

    /EDIT joskus varmaan opettelen vielä kirjottamaan mahoromaticin oikein.

  3. Minusta Eve no Jikanissa ei romanssiteema ollut kovin vahvasti esillä muuta kuin siinä yhdessä jaksossa, ja siinäkin käsiteltiin sitä kahvilaparia. Muistaakseni Sammyn ja Rikuon tilanne oli se, että passiivisen ulkokuorensa alla Sammy halusi Rikuon hyväksyvän itsensä muunakin kuin keittiökalusteena, kun taas Rikuota vaivasiva sisäiset ristiriidat siitä, miten hänen tulisi suhtautua Sammyyn. Kone ja isäntä välittivät toisistaan, mutta minusta siinä ei ollut mitään romantiikkaa mukana.

    En ole esimerkeistä nähnyt muut kuin Eve no Jikanin ja Kowarekake no Orgelin, mutta minusta Jikanissa androidit ovat hyvin realistisesti toteutettuja. Toki Orgelissakin ongelmaksi nousee se, että androidit vanhenevat, mutta Flowerin toimintaa eivät rajoittaneet mitään päähän ohjelmoidut lait, kun taas Jikanin androidit noudattivat kolmea robotiikan lakia. Jikanissahan androidit olivat sitä alhaisinta sakkia, joten voisiko tässä olla havaittavissa myös tietty ihmisoikeuksien puolesta puhuva teema?

  4. Androidin ja ihmisen välinen, eh, ”suhde” on oman kokemukseni mukaan ihan semiyleinen aihe hentaissa, ja musta on melko kummallista, että sitä loppujen lopuksi käsitellään melko vähän valtavirtakamassa suhteessa sen potentiaaliin. Mua on henk. koht. aina kiinnostaneet nämä jutut, vaikka se suhde ihmiseen ei ehkä yhtä paljon, kuin se, missä menee ihmisen ja koneen välinen raja. Siitä ei tulekaan muuten yhtään animea mieleen, mitä nyt Casshern SINS aika pitkälle perustuu siihen.

    Real Drivessa taisi myös olla jotain ihmisen ja koneen romanttisesta kanssakäymisestä, Soutan ja Holonin välisen kemian (tai sen puutteen) muodossa.

  5. Ihmissuhdesoppa ihmisten ja androidien välillä on myös Akahori Satorun Saber Marionette J:n (animen, ei sen ala-arvoisen manga-adaptaation) lähtökohta. Sarjan alkupäässä puidaan myöhempiä vaiheita enemmän robottiin kiintymisen omituisuutta, ovathan androidit – tai siis marionetit – ohjelmoitujen ominaisuuksiensa varassa toimivia, persoonattomia, lähinnä silmäniloksi tarkoitettuja nukkeja. Mutta sepä on ennen kuin päähenkilö tapaa saber marionettet, jotka hyperüberdeusexmachinafissioreaktio-virtapiirihommeliensa ansiosta ovat niin ihmismäisiä, että ihmis-kone-rakkauden etiikkaa ei ole oikein järkeäkään lähteä liikoja alleviivaamaan, vaikka teema pysyttelee taustalla koko ajan. Rakkauden moraalin sijaan enemmän korostuvat kysymykset ihmisyyden määritelmästä; Missä kulkee ihmisen ja marionetin raja? Miksei marionetteja voisi kohdella ihmisten tavoin kun nämä niin käyttäytyvät? Miksei niitä saisi rakastaa, kun ne itsekin rakastavat?

    Eräs jakso käsittelee rakkausaspektia astetta vakavammin ja karummin, kun eräs sivuhenkilö todella on rakastunut tyhjin silmin eteensä tuijottavaan marionettiinsa ja haluaisi pölliä em. virtapiirit tehdäkseen rakastetustaan elävämmän. Täytyy myöntää, etten muista jakson loppuratkaisua kauhean selvästi (Cilla, meidän täytyy pitää SMJ-putki uusiksi!), mutta Akahorin tuntien se oli jotain… No, Akahorin tuntien se saattoi olla ihan mitä vain.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: