Lähipäivien ostoksia

Bubukuutilta päin kuulutetaan, ettei suomalaisessa animeblogosfäärissä ole tarpeeksi mangajuttuja. Se on kyllä ihan totta – itsekin olen kirjoittanut vain yhden hikisen manga-arvostelun, koska kulutan mangaa todella paljon vähemmän kuin animea. Nyt olen kuitenkin voinut valtavilla päivärahasummillani ostaa kasapäin tasokkaita mangoja, joten arvostellaas pikkasen. Skanneja en voi tarjota, koska ko. pokkarit eivät ole juuri nyt käsillä – koittakaa tyytyä kansikuviin.

Yen Press on jostain puskista yhtäkkiä tullut ja onnistunut viemään lähes kaikki mangaan käyttämäni rahat. Näistäkin arvosteltavista kaikki on Yen Pressin julkaisuja – ja hyväähän niissä on erityisesti se, että pokkarit ovat kaikin puolin erittäin tasokkaita.

Pandora hearts 1-3 (Yen Press)

Kiinnostus Pandora heartsia kohtaan kumpuaa viimevuotisesta animeversiosta, joka on eittämättä parasta mitä Xebec on ikinä tuottanut. Animeversio kuitenkin jäi kesken ja vaikka lopetus olikin varsin kelvollinen halusin silti saada lisää. Suurin piirtein animeversion päättymisen aikoihin ensimmäinen pokkari tätä sitten tuli ulos YP:ltä, ja siitä eteenpäin sitä on tullut seurailtua, nyt kolmonen uusimpana.

Pandora hearts on ns. tytöille suunnattua shounenia – se ilmestyy samassa lehdessä kuin esimerkiksi Kuroshitsuji ja Nabari no Ou. Onneksi se ei sentään tarkoita kovin ilmeisiä yaoi-fanipalveluita eikä vastaavia rimanalituksia, vaan lähinnä sitä, että hahmokaarti koostuu pääasiallisesti komeista uroksista.. taisiis blondista shota-pojusta ja hänen viileäntyylikkäästä, eh, palvelijasta? Mikähän sille nyt olisikaan järkevä sana.

Pandora heartsin tarina lähtee liikkeelle, kun viisitoista täyttävä Oz-poju lennähtää eräänlaiseen rinnakkaistodellisuuteen nimeltä Abyss. Abyssista hän pakenee Alice-nimisen tytön avulla, joka on itse asiassa B-Rabbittina tunnettu ”chain” ja palattuaan hän huomaa, että aikaa hänen katoamisestaan on kulunut vuositolkulla ja maailmassa asiat ovat vähän miten sattuu. Kuulostaako selkeältä? Ei minustakaan, mutta olen vain surkea näissä juonisynopseissa. Eikai kukaan niiden perusteella mitään ostakaan?

Pandora hearts loistaa paitsi kiinnostavalla settingillään, myös varsin pätevällä visuaalisella toteutuksella, hyvillä hahmoilla ja mukaan ujutetuilla Liisa ihmemaassa -viittauksillaan. Erityistä kiitosta täytyy antaa tyylikkäistä hahmodesigneista (ja puvustuksesta, jos niin voi sarjakuvasta sanoa), jotka istuvat sarjan historialliseen englantiin (vai vastaavaan?) varsin näppärästi. Ulkoisesta toteutuksesta voi muutenkin jakaa kehuja, koska se puoli on varsin hienosti hanskassa.

Tarinasta on edes kolmen pokkarin jälkeen vaikea sanoa oikein mitään – Pandora hearts ottaa juonenkuljetuksessaan sen vaikeamman reitin, eli avaa päätarinaa hidastempoisesti erilaisten lyhyempien keissien kautta, paljastaen pala palalta erilaisia asioita hahmojen menneisyyksistä (tärkeä asia juonen kannalta) ja maailman menosta. Hidas tempo auttaa kyllä pääsemään taas hahmoihin paremmin sisälle, ja vaikka Oz onkin melkoonen perussankari (tiedättehän, sitä lajia joka ei itse osaa mitään, mutta on suuri oikeuden kannattaja ja täten saa kaikki muut hoitamaan ongelmat puolestaan – olematta varsinaisesti mitenkään manipuloiva tai edes kiinnostava henkilö). Ozistakin kuitenkin paljastetaan pikkuhiljaa uusia puolia – erityisesti hänen suhteensa torjuvaan isään on varsin mielenkiintoista seurattavaa.

Alice epäluonnollisen lyhyessä hameessaan on jostain syystä aiheuttanut valtavaa närää naisfanien keskuudessa, mutta sanoisin Alicenkin kiinnostavien puolien lähtevän sisältäpäin – muistonsa menettänyt ja niitä etsivä tsunderekko tuntuu oikeasti aika eheältä hahmolta ja (romanttisen?) suhteen kehittyminen Ozin kanssa oli ainakin animeversion yksi parhaista anneista. Samoin tykkäsin Gilin ja Ozin symbioottisesta mestari/alamainen suhteesta, koska se on luonnollisen tuntuinen ja flashbackeissa hyvin pohjustettu.

Todellisuudessahan koko sarjan suuri highlight on Hullu Hatuntekijä eli Xerxes Break, tuo mistä esiin putkahteleva mystinen veijari, joka toisaalta tarjoilee sarjan parasta komediahelpotusta ja toisaalta on niin olennaisessa osassa juonta, että hänen vetäminen kehiin tuntuu aina hyvältä ajatukselta.

Pandora hearts on hyvin vakaa ja miellyttävä shounen, joka sekoittaa erilaisia kauhu, satu ja shounenaineksia niin taidokkaasti, että kokonaisuus toimii.

Rahan arvoista? Kyllä, juu, mikäettei.

Black Butler 1-3 (Yen Press)

Myös Black butler aka Kuroshitsuji on päätynyt hyllyyni animeversion takia. Tällä kertaa tosin sen takia, että kakkoskausi oli niin kammottava, että oli pakko saada tietää mihin sarjan potentiaali oikeasti riittää, kun mukaan ei sekoitakaan tuhatta turhaa filleriä ja kammottavia jämäarkkeja.

Kuroshitsujihan ilmestyy samassa lehdessä kuin Pandora hearts, mutta on selvästi enemmän naislukijoille suunnattu: homovibat ovat paljon enemmän esillä, oikeastaan jopa överiksi vedettynä ja Sebastian on todennäköisesti kuumin butler ikinä. Lähinnä näistä syistä ilmoilla on ehdoton totuus, että kukaan heteroseksuaali poika ei voi tästä tykätä. Kukapa meistä olisi heteroseksuaali?

Kuroshitti on nimittäin varsin mainio. Se ei ehkä ole mullistavinta mangaa ikinä, mutta onnistuu lähes täydellisesti kaikessa mitä yrittää – visuaalinen toteutuskin on parhaimmillaan henkeäsalpaavalla tasolla, viktoriaaniseen englantiin sijoitettu setting on täynnä potentiaalia ja jälleen pääsen kehumaan komeaa puvustusta. Tähän asti mangaversiossa on päästy vasta hienon Jack the Ripper -arkin loppuun (löytyy myös animesta), mutta kuulin vähän juttua että joidenkin pokkareiden päästä oltaisiin komean äärellä. Odotan innolla.

Se, että kuinka vakavasti sarja tulee ottaa sen jälkeen kun kaikkivoipa hovimestari tappaa valtavan mafiosolauman ruokailuvälineillä, on kysymys sinänsä. Parhaimmillaan Kuroshitti pystyy tarjoilemaan vakavaakin sisältöä, hyviä hahmosuhteita ja oikeasti kiinnostavia tarinankaaria, mutta kun se kaikki täydennetään överiksi vedetyllä homo(&trap)servicellä, överiksi vedetyllä kaikkivoipaisuudella ja ihan liian överiksi vedetyllä kaikella ylipäätään, vakavia kohtia on vaikea ottaa vakavasti.

Tokihan tätä lukee niin kovin mielellään jo pelkän visuaalisen toteutuksen takia.. ja on kyllä todella helppo ymmärtää miksi tämä vetoaa vastakkaisen sukupuolen edustajiin, onhan tämä aika loppuunsa hiottua viihdettä komeilla miehillä ja komealla muka-äksönillä. Toivottavasti ihan tarinapuolellakin löytyy se eeppinen, johon kaikki potentiaali jo on.

Rahan arvoista? Kyyyyllä, juu, mikäettei. Todennäköisesti et pety, etenkään jos olet naissukupuolta. Täytyypä kehaista vielä Yen Pressin erinomaista käännöstä – todella luovaa englannin käyttöä.

Soul Eater 1-4 (Yen Press)

Arvatkaas miksi nämä ostin? Tadaa, katsoin animeversion, ja pidin siitä. Pidin siitä jopa huolestuttavan paljon, oikeastaan liikaa suhteessa siihen kuinka sen juoni lähti kohti paskojen anime-orginaalien lopetusten suuntaan jo ymmärtääkseni melko aikaisin. Kunnolla käsistähän homma ei lähtenyt kuin vasta ihan lopuksi.

Soul Eater sijoittuu kouluun, jossa koulutetaan taistelijoita (Meistereitä) ja heidän aseitaan (ihmisiä, jotka muuttuvat aseiksi). Heidän tavoitteenaan on saada aseista Death scythejä, eli itse Shinigamin aseeksi kelpaavia, johon ainoa tapa on kerätä 99 pahan ihmisen sielua ja yksi noidan sielu.

Siisteintä Soul Eaterissa(kin) on erittäin poikkeuksellinen visuaalinen toteutus. Oikeastaan mikään ei näytä erityisen tavalliselta: hahmodesignit ovat kulmikkaita ja kummallisia, rakennukset rikkovat yhtä sun toista fysiikan lakia ja arkkitehtuurin perusarvoa ja auringollakin on naama. Eikä mikään Teletappi-henkinen vauvanaama. Mangaversion hahmodesignit tuli vähän yllätyksenä, koska ne eeeei ollu ihan niin tyylikkäät kuin animeversiossa – erityisesti silmissä oli pientä häikkää. Muutenkaan mangaversio ei tunnu yltävän oikein missään aspektissa erinomaisen animen tasolle, jossei estotonta fanipalvelua lasketa.

Monessa muussa asiassa Soul Eater sitten loistaakin: maailma on mielikuvituksellisesti kehitetty, noidat vs. muut -vastakkainasettelu on sangen mielenkiintoinen (sitäpaitsi pidän noidista. Etenkin niistä hatuista) ja toimivasta huumorista on pakko nostaa hattua, se kun yleensä tuntuu niin vaivaannuttavalta ja väkisinväännetyltä tämänkaltaisissa sarjoissa. Taidan jopa vähän pitää Excaliburista.

Hahmot taas on vähän niin ja näin. Alussa (etenkin ihan alkussa, ensimmäisessä pokkarissa jne.) kaikki hahmot vain toistavat sitä yhtä ja samaa ideaansa – Black ☆  Star pitää itseään mainiona, OK, Death the Kidillä on obsessiivis-kompulsiivinen, OK, Soul haluaa olla cool kaveri, OK ja sitä rataa, kaikki hahmot kuitenkin kasvavat siitä yhdestä piirteestään yli, näkyi se enemmän tai vähemmän. Raivostuttavista hahmoista kasvaa tarinan edetessä varsin siedettäviä, jopa hauskoja tyyppejä, ja porukan sisäinen dynamiikka toimii. Nyt kun tarinapuolellakin vaikka tapahtuisi sitä mystistä etenemistä, niin olisin valmis nostamaan Soul Eaterin suosikkimangakseni – niin paljon pidän sen visuaalisuudesta ja luovasta häröilystä.

On oikeasti hauskaa, kun kirjoittaja tiedostaa tekevänsä geneeristä suttua ja vetää shounenkliseet överiksi. Se toimii.

Rahan arvoista? Kyllllä.

~ Kirjoittanut muusi : 11.11.2010.

8 vastausta to “Lähipäivien ostoksia”

  1. ”Ai mitä tämä on? :D Voi sviidu jätkä OSTAA MANGAA VÄHÄN NOLOA! Sitähän saa NETISTÄ ILMAISEKSI!1!1! :DdDdDDDdd”

    En tiedä ollaanko tästä koskaan puhuttu, mutta voisin esittää kysymyksen: kun mangaa voi ostaa, niin miksi ei animea? Suomessa on toki aika rajallinen tarjonta, mutta esim. Satoshi Konin ja Studio Ghiblin tuotantoa löytyy ihan Anttilan hyllyltä, tai vaikkapa Levykauppa Äxästä. Fansubbien katsominen koneelta ei sinänsä ole suoraan rinnastettavissa skanlaatioiden lukemiseen ”käyttömukavuuden” kannalta, mutta onhan se silti mukavampaa katsoa leffa telkkarista sohvalla maaten, kuin tietokoneelta tietokonetuolissa. Kumma juttu kun mangaa saa ostaa vakavalla naamalla 50e edestä kertarykäyksellä, mutta sitten jos toinen tilaa ~20e:llä animelewfoja niin johan alkaa vittuilu. :<

    Itsehän en omista pokkarin pokkaria juuri siksi, että niihin uppoaisi helposti suuriakin summia huomaamatta. Mielessä olisi parikin sarjaa joita kernaasti alkaisin lukemaan, mutta koen hankalaksi säännöstellä sitä, montako pokkaria ostan kerralla ja kuinka usein. "Hups, ostin kaikki kolmetoista *caching*".

    Kirjoitus ei koskenut tätä, mutta ajattelin että se liippaa tarpeeksi läheltä.

  2. Itselläni on muutama anime-DVD, mutta en muista milloin olisin katsonut niitä viimeksi. Kasassa taitaa olla pari sellaistakin joita en ole katsonut ikinä. Fyysinen media tuntuu videomateriaalin säilyttämiseen jotenkin hirvittävän turhalta, kun on muuhun tottunut.

    Oma telkkari on myös johdolla kiinni tietokoneessa, joten halutessani voisin kyllä kattoa animea siitäkin. Harvemmin sitä jaksaa kuitenkaan, ellei ole useampi ihminen katsomassa. Kuulokkeitakaan ei saa käytettyä niin helposti, jos joku tekee vieressä jotain muuta.

  3. Suurin syy lienee se, että mangassa sitä rahaa vastaan saa oikeasti jotain, mitä ei ilman rahaa voi saada. Siis sen fyysisen pokkarin. Anime-DVD:t tuntuu ihan pöllöiltä, kun käyttö ei muuttuis mitenkään – paitsi että joutuis käyttämään DVD:n vitun rumia oletustekstityksiä ja levy hurisis rasittavasti koneessa. Eli pelkkää tappiota rahaa vastaan.

    Kyllähän mää Satoshi Koneja ja Ghiblejä fyysisinä omistankin, mutta katon silti mielummin fansubatun koneelta, koska bluureiripatut jostain syystä näyttääkin paremmalta.

  4. Tuossa tuli jo useampi syy, mutta sitten on sekin, että meikäläisellä ainakin on tullut vastaan yksi R1-boksi, joka ei suostu pyörimään oikein millään soittimella suojaustensa ja aluekoodinsa takia. Kirjoissa ei ole sitä ongelmaa. Lisäksi mangaa yksinkertaisesti löytää suomalaisista kaupoista helpommin. Suomalaisia animejulkaisuja jos tulisi enemmän niin tulisi ostettuakin animea.

  5. @Muusi: Hmm hmm, tämä selvä. Eli kuten niin monessa muussakin asiassa, se on vähän asennoitumiskysymys. Itse olen vähän sillä kannalla, että jos tekstitysten ulkonäkö vaikuttaa katselukokemukseen kovin paljon, niin on aika pienestä kiinni se katselunautinto. :D Tietenkin jos on ihan kammottavan rumat niin asia on erikseen, mutta omalla kohdallani esim. televisiolähetysten simppelit ja pelkistetyt tekstit menisivät ihan sujuvasti myös animessa. Enpä muista kiinnittäneeni tekstitysten ulkonäköön pahemmin huomiota ennen kuin aloin katsomaan sellaisten ryhmien julkaisuja, jotka jopa tekivät niille jotain. Värireunuksia ja hienoja fontteja yms. Optimum Releasingin Ghibleissä pisti hieman silmään kun tekstit olivat keltaisia, mutta aika pian siihenkin lakkasi kiinnittämästä erityishuomiota. Toki se katselukokemus rakentuu pienistä palasista ja jollekin yksi niistä on näyttävät tekstit niin kaikin mokomin.

    Mitä tulee BD-rippien parempaan kuvanlaatuun niin noh, se on vähän miltä kantilta tätä asiaa lähestyy. En usko että dvd isohkosta telkkarista on sen huonompi silmään kuin teräväpiirto tietokoneen ruudulta. Tietenkin jos pistää pysäytyskuvat vierekkäin niin eron huomaa, mutta tuskin sillä siinä katselutilanteessa on niin väliä, kun ei ne dvdtkään varsinaisesti _huonolta_ näytä. Hurina…no, tähän asti käyttämäni tietokoneetkin ovat pitäneet ääntä.

    @Tsubasa: Ymmärsinkö oikein, että ”vierastat” dvd- ja/tai Blueray-julkaisuja juuri niiden fyysisen olemuksen vuoksi? Musiikkin lataaminen erilaisista maksupalveluista on ollut jo pitkään kovassa vauhdissa, ehkä kehitys lopulta johtaa samanlaiseen tilanteeseen myös elokuvien ja tv-sarjojen kanssa. Ellei jo ole joissain muodoissa? Joku internet-tarjoaja kovasti hehkutti jotain ”videovuokraamoa” tjsp. mutta en perehtynyt tarkemmin, kun käyn vuokraelokuvatkin hakemassa R-Kioskilta.

    @Shasunatang: Sympatiat sinne, aluekoodaukset ovat paholaisen keksintö. Pianhan toivottavasti saadaan taas yksi laatujulkaisu Suomen kauppoihin, kun Summer Wars voitti R&A-festivaalien yhteydessä sen Finnkino-kilpailun.

    No joo, ehkä tässä on myös vähän sitä mukana, että olen joissain määrin materialisti – silmää ja mieltä hivelee nähdä elokuvat siististi rivissä hyllyssä. Epäilemättä samaan tapaan kuin mangaa ostavat hierovat myhäillen käsiä yhteen mangohyllyään ihaillessa.

    Jos palailisi tähän itse kirjoitukseen, niin Soul Eaterin voisi joskus katsastaa animena. Ensikosketus sarjaan oli vuosien takainen Dattebayon trollsub, minkä jälkeen on kuulunut arviota sarjan laadukkuudesta vähän puoleen ja toiseen. Kai se olisi pian aika muodostaa oma mielipide asiasta.

  6. Ääh, tajusinpa kuinka typerältä tuo yksi virke kuulostaa, joten pitääpä selventää tuota Tsubasalle osoitettua kappaletta. Jokaiselle lienee selvää, että dvd-julkaisut ovat ”fyysisiä”, epäfyysinen dvd-julkaisu olisikin jotain. Kaikki kuitenkin luultavasti ymmärtävät mitä ajoin takaa. :P Väsyneen horina korjattu väsyneellä horinalla, jos nyt pääsisi nukkumaan asti. ->

  7. @Kuhaa, juu noh, mun mielestä DVD-tekstitykset oli ihan OK, kunnes eräänä päivänä ostin Millennium actressin Suomi-version, jossa tekstitykset eivät olleetkaan alareunassa, vaan huomattavasti keskemmällä ja vasemmassa reunassa kiinni… Se ei näyttänyt kovin hyvältä. En tiedä toimiiko se muillakin niin, mutta minulla juu ja se lienee kuitenkin ihan DVD:n vika.

    Tuntuu vaan kovin hassulta ajatukselta, että maksaisin hirveät rahat siitä, että saisin melkein tai vähemmän melkein yhtä hyvää laatua kuin ilmaiseksi saan. Minähän siinä eniten häviän, ja rahat menee jollekin Futurefilmille, joka sitten ehkä mahdollisesti saattaa lisensoida jonkun muunkin sarjan. Ehkä.

    Toki ois mukavaa kun hyllyssä ois vitusti devdejä. Toisaalta eipä siellä enää ole tilaakaan, kun manga vie kaiken…

  8. Kuhaa: Juu, aika pitkälti siitä se johtuu. Vähän sama juttu on CD-levyjen kanssa, joita niin ikään on päässyt kertymään aika kasa vuosien saatossa – mutta joilla ei ole enää mitään arvoa, kun musiikkia tulee kuunneltua vain ainoastaan digitaalisessa muodossa. Joko mp3-soittimelta tai tietokoneelta. Levyt ovat siinä välissä vain ylimääräinen turhake, joka vie kämpästä tilaa.

    Mangojen kohdalla fyysisellä tuotteella on sen sijaan vielä oma viehätyksensä, koska niiden käyttöliittymä on mukavampi kuin näytöltä lukeminen. Epäilemättä kunhan e-lukulaitteet tästä yleistyvät ja paranevat pitää seuraava sukupolvi kuolleesta puusta muodostuvia hyllymetrejä samanlaisina turhakkeina…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: