Katsaus menneeseen ja tulevaan kauteen

Olen palannut kera eeppisen posetuksen!

Olen palannut! Olen todellakin palannu! Meinasi pientä burn-outtia tulla, vaikka kuulemma sitä ennen tulis saavuttaa jotain tai edes vähän stressata! Iloisista uutisista kerrottakoon, että minulla on valtavasti uusia kävijöitä! Kiitos kaikille lukijoille ja blogrolliin lyöneille, heittäkää kommenttia jos haluatte mun listoille! On entistä hauskempi blogittaa, kun tietää, että joku lukeekin!

Surullisista uutisista tulee aiheen mukaisesti todeta, että uusi kausi ei oikein vakuuta. Eipä ne koskaan aluksi, joten nyt ruoditaan pikkusen. (Olenko myöhässä aiheen kanssa?)

______________________

Vilkastaas ensin edelliseen kauteen. Sieltä Kimi ni Todoke, Letter bee, Fairy tail ja viimeisimpänä mukaan temmattu To aru kagaku no Railgun  airaavat vielä, joten en puhu niistä nyt mitään. Kaikki muut mainitsemani oon nyt saanu päätökseen, joten on aika ruotia vähän.

11eyes ei hirveästi vakuuttanut alunalkaenkaan. Mainitsin edellisessä kausipostauksessani mm. näin ”Lunasti mielessäni paikan tulevana Asura cryin’:nä. Taidetyyli on jokseenkin samantapainen, juonissa yhtä paljon järkeä ja toiminta on yhtä retardia.” Voin edelleen yhtyä kaikkeen sanomaani, sillä sarjat todellakin ovat hyvin samanlaisia, niin hyvässä kuin, no, lähinnä pahassa. 11eyes nimittäin kertakaikkiaan lähti käsistä jossain vaiheessa, joskaan se ei tainnut kovin vankissa hyppysissä ollakaan. Juoni hajosi kasaan ja oli epälooginen ja typerä. Hahmot toivat uusia, entistä typerämpiä ulottuvuuksia itsestään esille. Viimeiset neljä jaksoa meni ragettamiseksi, kun sarjan viimeinenkin järki ja maku oli kadonnut johonkin, ja halusin silti katsoa sen loppuun. Aivan käsittämätöntä tuubaa koko sarja, jatkossa pitää varmaan vältellä näitä visual novel -adaptaatioita. Lunasti paikkansa Asura cryin’in ohella huonoimpana sarjana.

Aoi bungaku sensijaan oli hyvin vahva. Rakastelin sen ulkoasua jo edellisessä postauksessani, joten en puutu siihen enempää, mutta japanilainen kirjallisuus on ilmeisesti parhaimmillaan pirun hyvää, kun näin hienoja adaptaatioita niistä syntyy. Suosikkini oli ehkä kakkos-arkki In the Forest, Under Cherries in Full Bloom, joka oli hauskalla tavalla värikäs, omalaatuinen ja fiksu samalla kun se oli pirun kylmäävä teemoiltaan ja tunnelmiltaan. En ehkä nauttinut hahmodesigneistä (Tite Kubo) älyttömästi, mutta muuten kaksijaksoinen pätkä oli hyvin lumoava. Toinen suosikkini oli Kokoro, koska olen tekotaiteellisten kerrontamuotojen vannoutunut kannattaja ja ihailija. Saman tarinan kertominen kahdesta näkökulmasta toi muuten ehkä vaisuun pätkään yllättävääkin lumoa ja hämyä, ja taas kerran ulkoasu oli silmiähivelevän tyylikäs. No longer human oli hyvin epätavallinen animeksi ja vaikka se oli tyylikkäästi toteutettu ja vaikuttava otos, ei päähahmon itsesääliin ja mökötykseen oikeen voinut samaistua halutulla tavalla. Jotenkin tuollanen elämäntyyli on niin kaukana minusta. Run, melos oli kiva. Muuta ei oikein jäänyt mieleen. Tykkäsin sen teatteriesityksen ja kirjailijan tarinoitten rinnastamisesta ja pätkän yleishomosta fiiliksestä. Vähän ankeahan sekin oli, mutta kaikki mestariteokset ovat sinisiä. Viimeiset kaksi lyhyempää meni puolestaan ehkä liiankin ohi, ehkä katson ne uudestaan paremmalla ajalla. Helvettikuvaus oli vähän kliseisen olonen, mutta jälkimmäisessä, Hell screenissä, oli kyllä vaikuttavia kohtauksia. Kaikin puolin tyylikäs ja monipolvinen sarja, jota suosittelen etenkin niille, joita perusanime kyllästyttää. Aikuisempaan makuun animea, hoh hoh.

Darker than BLACK oli hyvä ja erittäin huono. Se oli hyvä sillon, kun siinä oli perus-Darker than BLACK -tyyppistä toimintaa. Se oli erittäin perseestä sillon, kun siinä oli käsittämättömän pitkiä jorinoita ties mistä Izanameista ja muista korvast-sissää-toisest-pihal jutuista. Mustaakin synkemmän perusjuoni meni aivan täysin todella erittäin ohi. En tajunnut mitään. Vaikeaa englantiakin piti lukea. Sitten Hei ja Suou oli ruudussa yhtäaikaa ja taas rakastin sarjaa. Suou oli muutenkin suosikkityttöni koko kaudelta, mutta en saa tykätä siitä etten ole kammottava lolicon. Kiteytettynä sanoisin, että sarja oli kiinnostava, COOL ja viihdyttävä, mutta siinä oli liikaa yritystä luoda scifististä mysteeritarinaa, kun olis voitu vaan vetää pirusti contractoreja turpaan. Suoun taikatyttö-like pyssynsynnytys on kyllä awesome, sillä erittäin väärällä tavalla. Oheen vielä kuva Suousta, koska se on todistetusti maailman kuumin venäläinen.

Trapeze eli Kuchuu Buranko oli kyllä mielenkiintonen ja omaperänen pala. Joka jaksossa potilas, jolla on päässä vikaa ja näitä vikoja sitten ratkoo kolmiegoinen lääkäri, joka välillä tuntuu olevan suurempi potilas kun ne muut. Läpi käytiin kaikkia kiinnostavia aivotiloja, joista en ennen ollut edes tietoinen! Kaiken täydensi vielä Fukuichi, joka selitti mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Ja mua nauratti! Sarjan musta huumori on todella erikoista ja positiivisella tavalla pöljää ja Irabu on kyllä hauska mies. Ajattelin jopa cosplayta häntä, kunnes eräs nimeltämainitsematon aino löi parempaa tietoa päähäni siitä, ketä kannattaa cosplayata ja miksi. Ilmeisesti vaan komeita miehiä. Pitää painaa mieleen. Palatakseni Trapezeen, sarjan tyyli oli kyllä hitusen pöljä. Värit oli järjettömän kirkkaita, random-ihmiset pahviukkeleita ja Mayumi-hoitsu välillä kolmedee. Vähän itsetarkotuksellista pelleilyä, mutta mitä muutakaan voi Mononoken tekijöiltä odottaa? Toisaalta potilaitten hassut eläinpäät oli aika hassuja, joten valinta on siis oikeutettu. Tai jotain.

Natsu no Arashi – Aikinaichuu eli kauden pakollinen SHAFT&AkiyukiShinbou oli ihan kiva. Ei samanlainen piilotettu helmi, kuten ensikausi, mutta sanoisin silti, että vahvasti aliarvostettu. Natsussa jutut on nimittäin oikeesti aika hauskasti keksittyjä ja kivoja. Tietysti edelleen jauhettiin sitä samaa aikamatkustus-shittiä siitä, kuinka puddingin/maidon/tomaatin/mangustin/minkälie voi syödä pilaantuneenakin, jos sen vie menneisyyteen, mutta uusia, oivaltaviakin läppiä oli. Yllättävää komedialle, mutta parhaimmillaan sarja on vakavina draama-hetkinä. Arashin ja Hajimen outoakin oudompi suhde on kiinnostava ja vähän surullinenkin, ja sen etenemistä on jännittävä seurata. Jotenkin kyseinen pari on vaan ihan mahdottoman söpö. Kaikenkaikkiaan piristävä ja miellyttävä sarja, eikä hra. Shinbou edes ollut liikaa vauhdissa, vaan just sopivasti outoja valotuksia, nopeita leikkauksia ja vastaavia nähtiin. Sopii siis miestä vieroksuvillekin tsekattavasksi, suosittelen kyllä.

Nyan koi! on kyllä aikamoista kuraa. Kaksi ensimmäistä jaksoa oli erittäin todella hauskoja, hyvin poikkeuksellista täntyypin sarjoille, mutta sitten homma käänty vammaseks haaremipelleilyks, jossa kaikki paitsi se-jonka-kanssa-päätyy-yhteen oli täysiä mulkvisteja tai muuten ärsyttäviä. Kissateemakin tuntu vähän päälle liimatulta eikä loppusarjasta hommassa toiminu enää oikein mikään. Kliseinen, tylsä ja ennalta-arvattava haaremi typerillä hahmoilla? Do not want. Kaede sentään on söpö.

Seiken no Blacksmith ei kyllä pistäny paljoa paremmaksi. Onneksi en sentään edes odottanut siltä mitään, toisinkun muut Manglobe-homostelijat. Kiteyttäisin sarjan kivasti sanaan ”mauton”. Pöljä juoni, huonosti ohjattu, kivahkot taistelut ja kammottava dialogi. Ei kiva. Edes päähahmoplikka ei ollu kovin kuuma, vaikka kyllä nyt senverran pitäis hahmosuunnittelijan ymmärtää. Eikä tisseista puhuminen kyllä nosta pisteitä, vaikka onhan se kiva, kun yritetään. Jotenkin tollaset päähahmot, jotka vähintään puoli kautta jauhaa ”I CANT DO THIS OMFG” aiheuttaa suurta ragea. Lopulta sarja meni siihen pisteeseen, ettei edes yhtäkkinen ihana Miyki Sawashiro pystynyt sitä äänellään pelastamaan. En lämmennyt.

Seitokai no Ichizon on kyllä jonkunlainen epähauskan ruummiillistuma. Enkä vieläkään tajua, millä energioilla katsoin tämän loppuun. Ei niin huono kuin 11eyes, muttei paljoa parempikaan. Itkettävän huonot jutut, juustoiset draamat ja yhteen luonteenpiirteeseen rajoittuvat hahmot ei kertakaikkiaan saa mua lämpeämään, vaikka osa parodioista oli ihan osuvia ja paikallaan. Jutut oli niin huonoja, etten edes muistanut itkeä verta Studio DEENin keskinkertaiselle animoinnille. Ei naurata, pojat.

Tässäkö se kausi sitten oli? Olipa HUONO. Paras arvosana oli 8/10 ja se meni Trapezelle, Darker than BLACKille (koska Suou) ja Aoi bungakulle (noussee ysiin jahka uudelleenkatson viimeiset kaksi jaksoa), mutta toisaalta päästiin myös eeppiseen 4/10:een (11eyes) ja peräti kolmeen vitoseen (Nyan koi!, Seitokai ja Blacksmith). Natsu no Arashi mennee välimaastoon ollen kauden lähes parhaimmistoa. Ei vakuuta.

”Onneksi uusi kausi tulee olemaan paras koskaan!” sanoi moetyttö ja oli väärässä.

Sitten talvikausi 2010. Ajattelin alottaa ihan vidust sarjoja, koska kirjotuksetkin on ovella ja muuta hauskaa. Osa sarjoista on sentään lupaavia, vaikka harva tuskin aikuiseksi niistä koskaan kasvaakaan. Kauden suurin ongelma minulle on Crunchyroll, tuo animebisneksen uudistaja, koska käytännössä se mulle tarkottaa vain hyvälaatuisten HD-fansubien puuttumista. Toki Horriblesubs on, mutta Crunchyn kuvanlaatu, josta Horrible rippaa, ei koskaan yllä oikean telkkari, tai varsinkaan bluray HD:n tasolle. Tuskin se nautintoa nyt liikaa syö.

Baka to Test to Shoukanjuu eli Idiootit, kokeet ja Summoning vihdoin lvl99. Tai jotain.

Sijoittuu kouluympäristöön, jossa oppilaat laitetaan luokkiin kykyjensä perusteella. A-luokkalaisilla on täten hienosto-luxus-luokat ja kaikki, mitä koululta voi toivoa, ja F-luokkalaisilla ränsistyneet kopperot, jossa pulpetitkaan ei pysy kasassa ilman liimaa. Ja meidän sankarimme ovat tietysti F-luokkalaiset. Koulussa on kuitenkin sääntö, että hassuilla virtuaali-chibi-pokemon-otteluilla voi saada ylemmän tason oltavat, jos luokka voittaa toisen. Taisteluvoimat vaan riippuvat koetuloksista – jotka meidän F-luokalla on aika ala-arvoiset.

Varsinainen yllättäjä, sillä paperilla sarja näyttää erittäin tyhmältä. Onneksi se pisti kuitenkin paremmaksi, ja oli vielä vähän typerämpi, eli nyt ollaan siis sen kuuluisan niin-pöljä-että-hassu -osaston äärellä. Osastosta puheenollen, en edelleenkään usko, että kärkisijaa tässä lajissa tulee kukaan Seto no Hanayomelta viemään. Siinä vasta pöljistä pöljin. Masa-san~ Okei, eli takaisin aiheeseen. Ensisekunneista asti nähdään, että Baka to Test näyttää hyvältä. Sen on ohjannut sama mies, joka teki edellisessä postauksessakin mainitun Ef -sarjan, joka vie edelleen ehkä tyylikkäimmän animesarjan tittelin, jos rehellisesti puhutaan. Baka to Test lähtee kuitenkin visuaalisesti vähän eri teille ja tuo silmille pastellivärejä, hassuja tekstuureita, chibejä, söpöjä tyttöjä ja eeppisiä posetuksia – kaikkea, mistä hyvä sarja koostuu. Idea vaikuttaa tarpeeks typerältä toimiakseen ja ohjaajan omaleimainen tyyli tukee sitä ja tuo uutta sävyä, jollaiseen ehkä keskiverto-DEEN-ohjaaja ei pystyisi. Lupaava pala, jatkossakin varmasti tsekkailen.

Dance in the Vampire Bund eli Tanssi vähäpukeisen lolivampyyrin kanssa. Tai jotain.

Nuoreltanäyttävä vampyyrien hallitsija Mina Tepes on päättänyt ottaa asiakseen ihmisille vampyyreiden olemassaolosta informoimisen. Ja jotain. En tiedä enempää, senverran ykkösjaksosta selvisi. Ilmeisesti kovaa politiikkaa ja täpäriä tilanteita. Shaft-sarjassa vai : DDD

Eli päivän Akiyuki Shinbou, jota ei yllättäen huomaakaan mistään. Suuri pettymys kaltaiselleni fanipojalle. Koko pilottijakso oli vähän laimea, mutta olen kuullut mangasta paljon hyvää ja ykkösjakso oli ilmeisesti enemmän filleri kuin jakso, eli ehkä kakkosessa jo tapahtuu! Sitä odotellessa, sillä SHAFT tuskin kehtaa pettää!

Durarara!! eli DRRR eli PÖRRR. Vai mitä tuo DRRR on tarkoittavinaan?

Coolia menoa Japanin sykkivässä ytimessä. Päätön moottoripyöräilijä verottaa tuhmureita ja mukaan ilmeisesti vedetään kasa söpöjä nuorukaisia. Voi näitten pilottien kanssa.

Mulla on aika kovat odotukset tätä sarjaa kohtaan, koska Baccano! oli niin mainio. Alotusjakso nyt ei ollu varsinaisen koukuttava, mutta ihan katsottavan oloinen startti ja hahmot vaikutti ihan sympaattisilta. Kissankorva-päätönratsumies oli myös kiinnostava olento, ja pirun COOL. Mitä tästä nyt voi sanoa? En pitäisi tätä lupaavana jossei Baccano!, mutta kahdeksastoista aistini sanoo, että tämä tulee olemaan tiukkaa kamaa. (Toisaalta ohjaaja teki myös Natsume Yuujinchoun, jonka kakkostuotantokautta en saa ikinä katsottua, koskas Zzzz…)

Hidamari Sketch x tähtitähtitähti

Hidamari Sketch palaa taas, eikä mikään ole muuttunut – paitsi Hidamari-asuntolaan muuttaa kaksi uutta tulokasta!

Hidamari sketch on ennallaan. Se on edelleenkin sitä tasokasta slice-of-life -komediaa, mitä se on aina ollutkin. Uusista tulokkaista on vaikea sanoa vielä mitään, mutta ihan lupaavalta vaikuttaa. Hidamari toimii myös HD:nä yllättävän hyvin, vaikka liikkeen animointia olisi voinut olla enemmänkin. Vaikea tästä muuta on sanoa, hyvältä tuntuu.

Ookamikakushi

Hiroshi on nuori emopoika, joka muuttaa uuteen kylään. Kylässä kaikki tuntuu pitävän hänestä ihan mahdottomasti jostain oudosta syystä, eikä kylän vanhaan osaan saa mennä. Mitä piileekään kyläläisten hymyn takana ja miksi Hiroshin luokkakaveri yllättäen ”muuttaa pois”?

Tässä vähän-ku-muttei-ihan-Higurashissa on paljon potentiaalia. Tollasella settingillä saa ihmeitä aikaan, etenkin kun legendaarinen Ryukishi07 on kirjoittanut sen. Todennäkösesti sarja kuitenkin floppaa totaalisesti ja se alkaa jakamaa ihmisiä kahtia niihin, joilla on aivot ja eivät pidä sarjasta, ja niihin joilla ei ole ja pitävät. Nyt kaikki on vielä hyvin ja on ilo nähdä Ryukishin juttuja vähän laadukkaammallakin animoinnilla. Lupaava, mutta helposti menee metsään.

Sora no Woto eli Military K-on!

Söpöt moetytöt pitävät armeijassa soittokuntaa. Tai jotain. Torvea soitetaan kumminkin.

Vertaus K-on!iin on helppo tehdä, mutta se ei ole kyllä ihan täsmällinen. Hahmot toki näyttää aivan samalta, mutta toisaalta ei se ihmekään ole, veikkaisin, että K-on! tulee jatkossakin vaikuttamaan jonkulaisena hahmodesignien trendsetterinä, koska se, no, myy vitusti. Toisaalta setting on hyvin erilainen ja sarjassa on potentiaalia olla jopa enemmän, kun K-on! pystyy olemaan, mutta riskejä on otettava. Ykkösjakson pantsu ei vielä ole se kaivattu riski, mutta jos A-1 pelaa korttinsa oikein, tästä tulee hitti. Toivotaan, että sarja lunastaa odotuksensa, koska se vaikuttaa hyvältä.

Niin, sellainen kausi tulossa. Tokihan vielä alkamattomista löytyy takuukultainen Nodame Cantabile Finale sekä pientä kohuakin aiheuttanut Katanagatari. Jälkimmäistä tulen varmaan postailemaan oikein episodipostaus-tyylillä, koska sarja vaikuttaa visuaalisesti lupaavalta ja onhan sen kirjottanut NisiOisin. Eli se voi vaikka olla hyvä.

Ainiin, tietysti tulossa on myös kuulemma lisää LEGEND OF KOIZUMIA FUCK YEAH

Loppuun tietysti Mina Tepes Dance in the Vampire Bundista.

Härregüüd kuinka pitkä postaus tästäkin tuli! Pikainen katsaus muuttukin eeppisen pitkäksi postaukseksi ja kellokin kulki taas kolme tuntia! Not as planned! Sain sentään postin kirjotettua, vois seuraavaks rustailla vaikka Mind gamesta, kun oli sangen mielenkiintonen kokemus. Laittakaahan kommettia ja sillai!

~ Kirjoittanut muusi : 13.01.2010.

3 vastausta to “Katsaus menneeseen ja tulevaan kauteen”

  1. voiko animenkatselusta tulla burn-out?

    • No ei kai. Mut ehkä blogaamisesta? Tai niitten yhdistelmästä? Tai sitten pyrin vaan olemaan targic hero. Kaikki käy.

  2. Durarara vaikuttaa kyllä juuri niin loistavalta kuin pitäisikin. Kahden jakson perusteella vaikuttais myös etenevän aika samankaltaisella vähän epäkronologisella kerrontatyylillä kuin Baccano. Tosin tykkäsin Baccanon hahmodesigneista enemmän.

    Hmm, en tainnut menettää mitään oleellista kun hylkäsin Nyan Koin kahden jakson jälkeen…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: